Myyrmäen suuralue

Kauppakeskus Myyrmanni Paalutorin puolelta
Myyrmäen suuralueeseen kuuluu yksitoista kaupunginosaa: Askisto, Hämeenkylä, Hämevaara, Kaivoksela, Linnainen, Martinlaakso, Myyrmäki, Petikko, Vapaala, Vantaanlaakso ja Varisto.
Suuralue kattaa lounaisosan Vantaasta. Yhteistä rajapintaa alueella on lännessä Espoon ja etelässä Helsingin kanssa. Muissa ilmansuunnissa alue rajautuu Kivistön suuralueeseen. Pohjoisosan rajapyykin, Kehä III:n, varrelle on sijoittunut etenkin Variston kaupunginosaan työpaikkoja.
Kehätien lisäksi muita tärkeitä alueelle ulottuvia liikenneyhteyksiä ovat Vihdintie, Hämeenlinnanväylä sekä Martinlaakson junarata.
Myyrmäen suuralueen rakentaminen aloitettiin toden teolla jo 1950-luvun lopulla. Rakentaminen ei kuitenkaan ollut alkuaikoina yhtä vilkasta kuin seuraavana vuosikymmenenä. Ylivoimaisesti eniten uudistuotantoa oli 1970-luvulla, jolloin 7 500 uutta asuntoa sai ensimmäiset asukkaansa.
Alue on kerrostalovaltaista, jonka vuoksi asuntojen keskikoot jäävät alle 70 neliön. Asuntokannasta on suurempi osa kerrostaloja kuin muilla palvelualueilla. Myyrmäen suuralueella on sopiva sekoitus omistus- ja vuokra-asumista. Vuokra-asuntotuotanto oli suurimmillaan viime vuosikymmenellä.
Lähde:
Vantaa alueittain